Harrastetoiminta Espoossa syyskaudella 2020

Yhdistyksen syksyn 2020 kerhotoiminta on osittain käynnistynyt jo elokuun alussa turvallisuus- ja hygieniakäytännöt huomioiden. Toivottavasti nämä toimenpiteet ovat riittäviä, eikä kevään kaltaiseen kerhotoiminnan lakkauttamiseen tarvitse turvautua enää. Tässä uutisessa on koonti kerhoista ja aikatauluista.

Mikäli tautitilanne olennaisesti muuttuu huonompaan suuntaan, kerhotoimintaa tullaan sopeuttamaan sen mukaan esimerkiksi jakamalla kerhoja pienempiin ryhmiin. Riskiryhmään kuuluvien tulee tarkoin pohtia osallistumisensa kerhotoimintaan. Muistetaan, että sairaana ei saa tulla kerhoon.

Bändikerho harjoittelee Tähtiniityn koululla torstaisin klo 18.30 – 20.00
Yhteyshenkilö Lumimarja Wilenius puh. 050 460 0076. Kausimaksu 70 €.  

Draamakerho kokoontuu Kuitinmäen koululla kekiviikkoisin klo 18.30 – 20.00.
Yhteyshenkilö Auli Pekkarinen, puh. iltaisin 040 731 3791. Kausimaksu 70 €. 
  
Nuorisoklubi
kokoontuu joka toinen (parittoman viikon) maanantai klo 18.00 – 20.00 Riilahden toimintakeskuksessa ylätalossa. Yhteyshenkilö Taru Aarnio puh. 050 546 8948.

Äijäklubi isien oma klubi järjestää toimintaa isille ja kaiken ikäisille lapsille, yhdessä ja erikseen. Äijäklubin avoimelle sähköposti-listalle voi ilmoittautua: Rami Pyy, lisätietoja: pyysteri(at)gmail.com, 050 5839390.

Pisanaiset, vertaistukiryhmä nuorten ja aikuisten kehitysvammaisten äideille kokoontuu noin kerran kuukaudessa, tiistaisin kello 18.30 – 21.00 Pisan kartanossa Vanha Pisantie 17. Jutellaan ajankohtaisista asioista, tehdään retkiä ja joskus hemmotellaankin. Ilmoittaudu mukaan: Pirjo Hartikainen, puh. 050 518 7449 tai pirjohartikainen12(at) gmail.com. 

RESSITTÖMÄT-klubi

Ressittömät on noin kouluikäisten ja sitä nuorempien erityistä tukea tarvitsevien lasten vanhempien avoin klubi. Ryhmä toimii vapaamuotoisesti koko perheen voimin, vanhempien tapaamisissa tai vaikkapa äitien omien retkien muodossa. Vanhempien tapaamiset ovat kerran kuussa ja niistä saat tiedon liittymällä Ressittömien suljettuun salaiseen ryhmään Facebookissa.

Tule mukaan irrottautumaan arjesta lähettämällä viesti sähköpostiosoitteeseen tiina_gyllenberg (at) hotmail.com!

PERHEKAHVILA

Kehitysvammatuki 57:n kanssa järjestettävä, perhekahvila omaishoitajille (ei tarvitse olla omaishoitajasopimusta) kokoontuu Espoon keskuksessa, ME-talolla, Terveyskuja 2B, 02770 Espoo.

Ilmoittautumiset, lisätietoja ja lastenhoitokyselyt viikkoa ennen tapaamista Katjalle (katja.riikonen@kvtuki57.fi tai p. 044 741 6259).

Loppuvuoden kokoontumiset ME-talolla: lauantaisin klo 13-16 –  14.9., 5.10., 26.10., 16.11., 30.11. ja 14.12.2019. Ilmoittautumiset ennakkoon Katjalle, varsinkin jos tarvitsee lastenhoitoa.

Musiikki 

Bändikerho harjoittelee Tähtiniityn koululla torstaisin klo 18.30 – 20.00
Yhteyshenkilö Lumimarja Wilenius puh. 050 460 0076. Kausimaksu 70 €.  

Aikuisten ryhmä – Musiikkikerho espoolaisille

Aika: Keskiviikko 9.9.-2.12. (ei14.10.) klo 18.00-19.00 (12 krt)

Paikka: Kylämaja, Matinkylä, Matinkatu 7

Ohjelma: Iloista laulua ja musisointia mukavassa porukassa.

Ohjaajat: Kirsikka Manninen ja Juuli Kaukinen;  Maksu: 30 € syyskausi

Lisätietoja ja haku https://tapahtumat.kvtuki57.fi/tapahtumat/musiikkikerho-espoolaisille/

Lasten ryhmä

Tukimuskari alle kouluikäisille espoolaisille

Aika: Tiistai 15.9–8.12. (ei 13.10.) klo 18.15–19.00 (12 krt)

Paikka: Sävelmetsä, Olari, Länsiportti 1 B

Ohjelma: Muskariharrastus edistää mm. lapsen kielen kehitystä, sosiaalisia taitoja, psyykkistä kehitystä, motorisia taitoja ja tukee positiivisen minäkuvan syntyä. Muskari on lapselle ja vanhemmalle mukava yhteinen kehittävä musiikillinen vuorovaikutushetki.

Ohjaaja: Miina Virtanen;  Maksu: 30 € syyskausi

Lisätietoja ja haku https://tapahtumat.kvtuki57.fi/tapahtumat/tukimuskari-alle-kouluikaisille-espoolaisille/

Luova toiminta

Draamakerho kokoontuu Kuitinmäen koululla kekiviikkoisin klo 18.30 – 20.00.
Yhteyshenkilö Auli Pekkarinen, puh. iltaisin 040 731 3791. Kausimaksu 70 €. 
Valokuvauskerho espoolaisille

Aika: Keskiviikko 9.9–2.12. (ei 14.10.) klo 18.00–19.00 (12 krt)

Paikka: Kylämaja, Matinkylä, Matinkatu 7

Ohjelma: Tutkitaan maailmaa ja ihmisiä valokuvauksen keinoin. Kerhossa voidaan käyttää myös maalaamista tai muita taiteen keinoja valokuvaamisen lisäksi. Ota mukaasi oma kännykkäsi, jossa on kamera.

Ohjaajat: Annel Kolhinen ja Kaisu Helminen, Maksu: 30 € syyskausi

Lisätietoja ja haku https://tapahtumat.kvtuki57.fi/tapahtumat/valokuvauskerho-espoolaisille/

Espoo tutuksi – Yhdessä olemista, kokemista ja oppimista

Aika: Torstai 10.9., 8.10., 5.11. ja 3.12. klo 17.00─19.15. (4 krt)

Paikka: Eri puollilla Espoota ilmoitetun ohjelman mukaan

Ohjelma: Kerho kaikille, jotka haluavat oppia tuntemaan Espoota ja löytää mukavia paikkoja, joihin voi vapaa-ajalla mennä. Osallistujat suunnittelevat tutustumiskohteet ohjaajien ehdotusten pohjalta. Kohteina voivat olla esim. museot, kirjastot, biljardisali, esitykset ja kahvilat. Käyntikohteista ei koidu osallistujille lisämaksuja.

Ohjaajat: Liisa Laajoki ja Kaarina Koistinen, Maksu: 30 € syyskausi

Lisätietoja ja haku https://tapahtumat.kvtuki57.fi/tapahtumat/espoo-tutuksi/

Liikunta

Sählykerhoryhmät, joiden järjestäminen ja vastuu ovat Western Indiansilla, kokoontuvat viikottain seuraavasti:

Kuitinmäen koululla tiistaisin klo 18.00 – 19.00 ja klo 19.00 – 20.00, rauhallisen pelitempon ryhmää.

Taavinkylän koululla on torstaisin klo 18:30-20 vauhdikkaat osaajat.

Kuitinmäen koululla kokoontuu torstaisin klo 19-20 junioriryhmä (n. 8-15 -vuotiaat).

Lapsellenne tai nuorellenne sopivan ryhmän löytymisen ja muut tarkemmat ohjeet antaa Westend Indiansin toimisto: toimisto@westendindians.fi (ensisijaisesti), 050-3363366).

Jooga espoolaisille

Aika: Tiistai 8.9.─1.12. (ei 13.10.) klo 17.00─18.00 (12 krt)

Paikka: Saunalahden koulu, Brinkinmäentie 1, tanssisali (esteetön)

Ohjelma: Tutustutaan joogaan liikuntamuotona ja harjoitellaan yhdessä turvallisesti joogaliikkeitä. Jooga sopii kaikille. Harjoitukset tehdään sovelletusti jokaisen tarpeet huomioiden.

Ohjaajat: Sanna Kullberg ja Kristiina Olanto;   Maksu: 30 € syyskausi

Järjestäjät: Kehitysvammatuki 57 ry ja Espoon liikuntapalvelut

Lisätietoja ja haku https://tapahtumat.kvtuki57.fi/tapahtumat/jooga-espoolaisille/

Tanssikerho espoolaisille

Aika: Perjantai 25.9., 9.10., 23.10., 6.11., 20.11. ja 4.12. klo 17.30–19.00 (6 krt)

Paikka: Saunalahden koulu, Brinkinmäentie 1, tanssisali (esteetön)

Ohjelma: Iloa luovan tanssin kerhossa. Tervetuloa liikkumaan ja oppimaan tanssimista rennossa ilmapiirissä. Ryhmä sopii kaikille tanssista kiinnostuneille.

Ohjaajat: Kaarina Koistinen ja Vea Vainio, lisäksi vertaisohjaaja Siiri Tiilikka

Maksu: 30 € syykausi

Järjestäjät: Kehitysvammatuki 57 ry ja Espoon liikuntapalvelut. Lisätietoja ja haku https://tapahtumat.kvtuki57.fi/tapahtumat/tanssikerho-espoolaisille/

Liikuteltava ryhmätoiminta (Helsinki ja Espoo)

Kiinnostaisiko musiikki, kokkailu tai vaikkapa lukupiiri? Kutsu kerho kylään! Liikuteltava pienryhmätoiminta tuo harrastuksen sinne missä osallistujatkin ovat, esim. asumisyksikköön.

Ryhmän aihe ja kokoontumisaika räätälöidään yhdessä tilaajan kanssa osallistujien tarpeiden mukaiseksi. Tapaamiskertoja on yleensä 6 ja kerhon pituus osallistujien tarpeitten mukaan esim. 45 min.─1 tunti. Hinta määräytyy kokoontumiskertojen määrän, osallistujien määrän ja tarvittavan ohjaajaresurssin mukaan. Esimerkki liikuteltavasta kerhosta: Ilahdu liikkeestä – tanssia ja joogaa kaiken taitoisille

Tutustumme luovaan tanssiin, sovellettuun joogaan ja erilaisiin läsnäoloharjoituksiin rennossa ja iloisessa ilmapiirissä. Matalankynnyksen tanssi- ja joogaharjoitukset kannustavat tutustumaan omaan kehoon ja olemaan vuorovaikutuksessa muiden ryhmäläisten kanssa liikkuen.

Ennen kerhokertojen alkamista järjestetään ohjaajan tutustumiskäynti tiloihin ja osallistujiin, heidän voimavaroihinsa ja mahdollisiin erityistarpeisiinsa. Ryhmän koko 4–8 henkilöä, riippuen toimintakyvystä ja mahdollisista avustajista. Toimintakerrankesto sovitusti n. 45 – 90 min. Ohjaaja: Vea Vainio. Lisätietoja liikuteltavasta ryhmätoiminnasta antaa Severiina Winqvist, severiina.winqvist@kvtuki57.fi tai 040 835 0395

Perheille suunnattuja tapahtumia ja tukea:

Maksutonta viikonloppuapua erityislapsiperheisiin – hakuaikaa jatkettu 30.8. saakka! Lue lisää:

https://www.kvtuki57.fi/ajankohtaista/1271-lionsien-lahjoituksella-viikonloppuapua-erityislapsiperheille

Parkkitoiminta on kehitysvammaisten ja vastaavaa laaja-alaista tukea tarvitsevien lasten ja nuorten hoitoon ja ohjaukseen perehtynyttä toimintaa ja tarkoitettu pääkaupunkiseutulaisille.

Toimintamuotoja ovat kotiparkki (kotiin vietävä lastenhoito), perjantai- ja lauantaiparkit (teemallinen lastenpäivä) sekä muihin yhdistyksen tapahtumiin järjestettävä lastenhoito (toimintaparkki) sekä vuosittain järjestettävä sisarusviikonloppu. Lue lisää: https://www.kvtuki57.fi/perheille/lapsi-ja-kotiparkki

Espoon ME-talolla kokoontuu vanhempien vertaisryhmä, jossa on mahdollisuus lastenhoitoon.

Tapaamiset 19.9., 10.10., 7.11. ja 5.12. ovat kello 13-16. Lue lisää: https://www.facebook.com/events/504964013559792/

Erityislasten vanhempien hyvinvointipäivää vietetään 5.9. Lue lisää: https://www.facebook.com/events/3127699657345040/