Jäsenedut

Espoon kehitysvammatuen jäsenyyteen kuuluu muun muassa seuraavat jäsenedut. Lisätietoja ajankohtaisista jäseneduista lähetetään jäsentiedotteissa ja uutiskirjeissämme.

Jäseneksi voivat liittyä kehitysvammaiset ihmiset ja heidän läheisensä edullisella 26,00 euron vuosimaksulla.

Kannatusjäseneksi tukemaan toimintaa voi liittyä kuka tahansa 26,00 euron vuosimaksulla.

LIITY JÄSENEKSI TÄSTÄ!

Jäsentiedotteet ja sähköiset uutiskirjeet: Jäsentiedotteet 3-4 kertaa vuodessa. Uutiskirjeessä sähköpostitse ensimmäisten joukossa tietoa yhdistyksen ajankohtaisista asioista.

Monta jäsenyyttä: Paikallisen Espoon Kehitysvammatuki ry:n jäsenyyden lisäksi jäsenillemme kuuluu myös Kehitysvammaisten Uudenmaan tukipiiri ry:n sekä valtakunnallisen Kehitysvammaisten Tukiliiton jäsenyydet ja edut. Eli kolme jäsenyyttä yhdellä vuosimaksulla.

Lehdet: Espoon Kehitysvammatuki ry:n jäsenet voivat valita jäseneksi liittyessään kotiin, asuntolaan tai vaikka työpaikalle kannettuna joko neljästi vuodessa yleiskielisen Tukiviestin (erikseen tilattuna 30 euroa / vuosi) tai kuudesti vuodessa selkokielisen Leija-lehden. Lisäksi netistä on ladattavissa Maliken Liikkeelle-lehti, joka ilmestyy kerran vuodessa. Maliken Liikkeelle-lehdet ovat ladattavissa täällä.

Ohjausta ja neuvontaa: Jäsenenä saat oman paikallisyhdistyksen sekä valtakunnallisen Tukiliiton kautta ohjausta ja neuvontaa. Saat lisäksi ajantasaista tietoa oikeuksien valvonnasta, palveluista, sosiaaliturvasta sekä paikallisista ja valtakunnallisista tapahtumista.

Vaikuttaminen: Näiden kotisivujen sekä aktiivisen kautta saat mahdollisuuden vaikuttaa kehitysvammaisten ja heidän läheistensä elämänlaadun parantamiseen.

Facebook: Facebook-ryhmästämme tykkäämällä saat ensimmäisten joukossa tietoa ajankohtaisista uutisista ja pysyt perillä ajankohtaisista vammaisasioista. Uutisia tykkäämällä ja jakamalla edistät tietoisuutta tärkeistä asioista.

Virkistystoiminta: Järjestämme vuosittain lukuisia matkoja ja tapahtumia ja vinkkaamme niistä. Jäsenenä pääset mukaan virkistystoimintaan jolla on oikeasti merkitystä!

Vertaistuki: Vanhempainryhmistä löytyy vertaistukea äideille, isille, lapsille, sisaruksille, läheisille ja muille vammaisasioista kiinnostuneille.

Tapahtumat: Jäsenille järjestetään alueellisia tapahtumia ja kerrotaan vinkkejä valtakunnallisista tapahtumista. Jäseneksi liittyneet saavat alennuksia tapahtumamaksuista.

Kaikki nämä edut sisältävä Espoon Kehitysvammatuki ry:n jäsenmaksu tai kannatusjäsenmaksu on vain 26,00 euroa vuodessa.

Liity Espoon Kehitysvammatuen jäseneksi tästä